Tänään perheen yhteinen ruokailu keskeytyi, kun rupesimme kiikaroimaan kahta sulan jään aukolla seisoskellutta nuorta merikotkaa. Ei siinä mitään. Olemme tottuneet näihin patsastelijoihin, mutta kun jääsulassa näkyi kummallista liikehdintää. Ensin ajattelimme asialla olevan hylkeen, mutta tarkempi seuranta paljasti kolme saukkoa temmeltämässä vuoroin meressä vuoroin jäällä. Vauhtia piisasi ja hauskaa näytti olevan. Varmaan merikotkillekin siinä oli sirkushupia. Kummatkaan elukat eivät toisistaan piitanneet ja hajurakoa oli korkeintaan pari metriä. Saukoista ilahtuneena halusin kirjoittaa teille tällä kertaa hieman näistä rantojen veijareista.

SAUKKO – NIMENSÄ VEROINEN LUTRA LUTRA

Saukon (ruotsiksi utter) latinan kielinen nimi lutra lutra kuvastaa hyvin saukon leikkisää luonnetta. Saukkoja pidetään sosiaalisina ja älykkäinä eläiminä, jotka voivat huvitella vaikkapa mäenlaskun merkeissä rantatörmällä. Saukko luokitellaan niin sanottuihin alkusuomalaisiin lajeihin, sillä se on todennäköisesti kotiutunut Suomeen heti, kun vesistöt avautuivat viimeisen vetäytyvän jäätikön jäljiltä. Saukolla on myös vahva jalansija suomalaisessa perinteessä josta kertovat esimerkiksi monet saukkoalkuiset paikannimet kuten Saukkoski ja Saukkosaari sekä nykyään yleinen Saukko -sukunimi, joka on ilmeisesti tullut aikanaan saukonpyytäjien saaman lisänimityksen kautta.

Suomessa elelevä saukko on näätäeläimiin kuuluva euraasiansaukko. Saukkoja tavataan koko maailmassa vain kolmessa maanosassa: Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa. Kaiken kaikkiaan maailmassa on 13 saukkolajia. Pienin saukkolajeista on merisaukko, jota tavataan vain Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä, kun taas suurin saukkolajeista on erittäin uhanalainen Etelä-Amerikassa tavattava jättiläissaukko, jonka pituus voi olla hännästä nenän päähän jopa 230 senttimetriä. Merisaukon vastaava mitta on noin 120 senttimetriä.

Suomalaisen saukon pituus nenästä hännän päähän vaihtelee noin reilusta metristä 150 senttimetriin. Täysikasvuinen saukko painaa sukupuolesta riippuen viidestä yhteentoista kiloon urosten ollessa naaraita selvästi isompia. Välillä saukko sekoitetaan villiintyneeseen tarhaeläimeen minkkiin, joka kyllä on samanmuotoinen, mutta selvästi saukkoa pienempi. Minkki painaa vain noin puolesta kilosta kahteen kiloon. Suomessa saukkoa tavataan koko maassa joskin vahvin saukkokanta esiintyy Järvi-Suomessa. 

Suomen saaristoissa saukko ei ole aivan itsestään selvyys, sillä saukko on ennen kaikkea makeaan veteen sopeutunut laji. Saukko kuitenkin kykenee elämään myös meren äärellä, jos se saa päivittäin turkkinsa puhtaanapitoon suolatonta vettä. Muuten turkin vettähylkivä ja siten saukolle elintärkeä ominaisuus kärsii. Itämeren vähäsuolaisuudesta johtuen suola ei kuitenkaan ole ollut iso ongelma saukoille. Suomessa saukko viihtyykin yhtä lailla merenlahtien ja ulappien kuin sisämaan purojen ja järvien partailla. 

Saukko on fyysisesti sopeutunut elämään kahdessa ympäristössä: vedessä ja maalla. Sen ruumiinrakenne on virtaviivainen ja hieman hyljettä muistuttava, minkä lisäksi saukolla on vedenpitävä ja lämpöä hyvin eristävä turkki. Vesielämään sopeutuminen näkyy varpaiden välissä olevina räpylöinä ja siinä, että saukko kykenee sukeltaessaan sulkemaan hengitystiet ja korvansa. Vedessä liikkumista auttavat myös tyvestä leveä häntä ja kuonon tuntokarvat, joista on apua saaliin löytämisessä esimerkiksi etenkin talviaikaan pimeistä pohjavesistä, sillä saukon näkö on heikko. Sen sijaan saukon haju- ja kuuloaisti ovat tarkat. Saukko voi olla sukelluksissa jopa viisi minuuttia saalistaessaan veden ja jään alla.

SAUKON RAVINTO

Saukko syö ravinnokseen lähinnä kalaa, kuten ahvenia, haukia sekä särki- ja lohikaloja. Aikuinen saukko syö päivässä kilosta puoleentoista kiloon ravintoa, joten sillä pitää kiirettä saalistuksessa. Ruokavalioon kuuluu kalojen lisäksi satunnaisesti myös pikkunisäkkäitä, lintuja, rapuja, sammakoita ja simpukoita. Toisinaan saukko herkuttelee myös vesimyyrillä ja piisameilla, matelijoilla ja jopa vesihyönteisillä. Ennen kaikkea saukko on kuitenkin erikoistunut pyytämään pohjamudissa eläviä kalalajeja.

SAUKON ELINPIIRI JA PERHE

Saukon elinpiiri on valtava eläimen verrattain pieneen kokoon nähden. Uros voi pitää reviirinään jopa 40 kilometrin pituudelta rantaa ja kulkea tavanomaisilla saalistusmatkoillaan 10 kilometriä yössä. Ylipäätään saukolle luonteva elintapa on jatkuva kiertely. Useimmiten saukot kulkevat erakkoina omaa vesi-ja rantareviiriään edestakaisin. Saukkolle on ominaista, että se pysyttelee aina mieluiten vedessä tai sen välittömässä läheisyydessä. Toisaalta saukko voi kulkea pitkiäkin matkoja maalla nälän ajamana.

Saukko pesii yleensä muille eläimille kuten mäyrille tai ketuille kuuluneissa koloissa. Saukko-emo saa poikasia kerrallaan 1–5 ja poikaset syntyvät 63–65 päivän kantoajan jälkeen. Naaras hoitaa poikasensa yksin, ja poikaset seuraavat emoaan liki koko ensimmäisen vuoden ajan, jonka aikana emo opettaa poikasiaan kalastamaan. Sen jälkeen poikaset jatkavat elämäänsä yksineläjinä.

Saukot elävät yleensä vain noin kolme tai neljä vuotiaiksi, mutta Euroopassa on tavattu jopa 17-vuotiaita saukkoja.

SAUKKO PULASSA

Saukon elämä Suomessa ei ole ollut helppoa. Saukon kauniin ja tiheäkarvaisen turkin takia saukko oli aikaisemmin haluttu riistaeläin. Turkki oli arvokasta kauppatavaraa etenkin 1900-luvun alussa ja puolivälin jälkeen. Turhan tehokkaan metsästyksen myötä saukkokanta pieneni voimakkaasti pariinkin kertaan aivan sukupuuton partaalle. Laji onneksi rauhoitettiin ensin vuosiksi 1938-1950 ja uudelleen vuonna 1974. Sittemmin lajikanta on elpynyt, eikä metsästämistä ole enää sallittu. Vuodesta 2015 alkaen saukko on luokiteltu elinvoimaiseksi ja Suomessa arvioidaan elävän reilut 2 500 saukkoa. Yksistään metsästyksen loppuminen ei selitä saukkokannan elpymistä, vaan elpymistä on auttanut vahvasti myös vesistöjen puhdistuminen. 

Tällä hetkellä saukon pahimpana uhkana pidetään lajin ekologiaan liittyviä ongelmia. Usein esimerkiksi vesistön säännöstely tai rannan perkaaminen karkottavat saukon. Ravintoketjun ylimpänä petona saukko on myös erityisen altis ympäristömyrkkyjen haitallisille vaikutuksille.

Surullista on myös se, että liikenneonnettomuuksien jälkeen kalanpyydyksiin hukkuminen on saukon yleisin tapaturmainen kuolinsyy. Kalasaaliit houkuttelevat saukkoja pyydyksiin. Tyypillisimmin saukko hukkuu rysään tai katiskaan, mutta yhtä lailla saukkoja on hukkunut verkkoihinkin. Olen itse nähnyt Houtsalan Norskatassa rannalle kuin varoittavaksi esimerkiksi nostetun katiskan, johon oli jäänyt saukko vangiksi. Ei mikään kaunis näky.

Kalastetaanhan me kaikki saariston ystävät aina vastuullisesti, eikä koskaan hylätä vanhoja kalapyydyksiä veteen. Mukavaahan näiden saukkojen temmeltämistä on katsoa, eikä lajimäärä ole niin suuri, että kenenkään tarvitsisi huolestua oman kalareviirinsä puolesta. Eletään siis jatkossa rinta rinnan, toisillemme tilaa antaen ja toisiamme arvostaen.

Toivottavasti postauksestani oli sinulle iloa. Kirjoitan tähän blogiin juttuja Turunmaan saaristossa liikkuville etenkin täältä Houtskarin saariston näkökulmasta. Pysythän siis kuulolla!

Löydät minut nettisivujen lisäksi Facebookista: Saaristossa suhisee ja Instagramista: Saaristossa suhisee. Käythän kurkkaamassa!