6 vinkkiä onnistuneeseen autoreissuun Saariston rengastiellä

Lomareissut voivat välillä tuntua monestakin eri syystä stressaavilta, eikö? Saariston rengastien reitti on 250 kilometriä pitkä ja melkoisen vaiherikas. Kokosin siksi tähän postaukseen kuusi vinkkiä, joiden avulla toteutat mukavan autoreissun saaristoon. Kaikki vinkit olen itse kantapään kautta oppinut Saariston rengastietä vuosia jo huristellessani.

1. OLE AJOISSA LAUTTARANNASSA

Suurin osa lautoista kulkee aikataulun mukaan. Jos haluat varmistaa mahtuvasi johonkin tiettyyn lauttaan, kannattaa lauttarantaan saapua ajoissa. Toki mattimyöhäinenkin usein mahtuu mukaan, mutta takeita ei kuitenkaan ole. Henkilöliikenteen lisäksi lautoilla kulkee usein esimerkiksi kala-, peruna- ja tukkirekkoja sekä busseja, jotka vievät monen henkilöauton verran tilaa. Keväisin ja syksyisin on myös enemmän peräkärryjä ja venetrailereita liikkeellä. Olemalla hyvissä ajoin rannassa varmistat yleensä lauttaan mahtumisen.

2. OTA AUTOON MUKAAN JUOMISTA, EVÄITÄ JA TALOUSPAPERIA

Saariston rengastiellä on paljon mahdollisuuksia pysähtyä syömään tai ruoka-ostoksille. Jos kuitenkin yrität pysyä tiukassa aikataulussa ja autossa matkaa mukana pieniä lapsia, suosittelen ottamaan varmuuden vuoksi pienet eväätkin mukaan matkaan. Etenkin juomista on aina hyvä olla kaikille matkaajille.

Meillä otetaan aina aikuisille kahvit termosmukeissa mukaan ja lisäksi kylmää Sodastream- kuplavettä. Lapsille olen ottanut sekä pillipulloissa vettä että kaupan pillimehut. Lasten eväinä meillä on useimmiten kaupan valmiita pinaattilättyjä ja/tai äidin tekemiä paahtoleipä- sandwicheja. Nämä kolmioleivät ovat lasten herkkua ja niitä syödään vain automatkoilla, joten niiden viehätys perustunee tähän verrattain harvaan saatavuuteen. Lätyt ja kolmioleivät ovat myös siitä näppäriä, että ne säilyvät hyvin automatkan ajan lämpimässäkin.

Meillä matka kotoa saaristoon kestää yleensä 4 – 5 tuntia, joten lasten välipalat matkan aikana ovat ihan välttämättömiä. Lautoista Stellalla (Korppoo-Houtskari) ja Antonialla (Houtskari-Iniö) on kahvilat, joista saa pientä purtavaa tai lounasta. Kahviloiden aukiolo kannattaa kuitenkin aina varmistaa etukäteen, sillä ne eivät ole automaattisesti auki jokaisella vuorolla.

Olen eväiden lisäksi ottanut tavaksi pitää autossa aina yhden talouspaperirullan ja kosteuspyyhepaketin. On ihan uskomatonta, miten yllättävissä paikoissa ja tilanteissa paperia tarvitaan. Milloin kahvit roiskahtavat syliin, milloin lasten kasvot ovat jäätelöllä vuorattuja, milloin joku on astunut koiranläjään tai saanut putsattavan naarmun, lasten vaippa- ja piltti-iästä puhumattakaan. Olen huomannut, että ennakoimalla pääsee helpommalla. Jonain päivänä aion silti vielä viedä autoni johonkin ”ylelliseen” autojen sisäpesuun kaiken tämän reissaamisen ja sotkemisen jäljiltä.

3. SUUNNITTELE MATKASI ETUKÄTEEN

Jos mahdollista, suosittelen suunnittelemaan matkan ainakin pääpiirteittäin etukäteen. Ainakin harvemmin, ja siis pisimpiä välejä, kulkevien lauttavuorojen aikatauluja kannattaa vähän pitää silmällä.

Itse kuulun niihin ihmisiin, joiden on tiedettävä mitä tapahtuu seuraavaksi. Suunnittelen melkeinpä aina, millä lauttavuorolla haluan kulkea Korppoo- Houtskari välin. Tämä lauttavuoro määrittelee sen, mihin aikaan kotoa pitää suunnilleen lähteä. On huomattavasti rentouttavampaa ajella, kun tietää, ettei jää lasten kanssa lauttarantaan odottelemaan lauttaa toista tuntia. Siinä voi nimittäin pienillä matkalaisilla olla jo aika paljon patoutunutta energiaa. Helteillä saa myös olla tarkkana, ettei jätä koiraa (tai miestä ja lapsia) kuumaan autoon. Tyhjäkäyntiä ei rannoissa tai lautoilla suositella, mutta välillä on pakko rikkoa ohjeistusta, jottei perhe ihan läkähdy tai vastaavasti talvella jäädy autossa.

4. VÄLTÄ PRIMETIME -REISSUJA

Jos haluaa vältellä jonoja ja isompia automääriä, kannattaa olla reissussa silloin kun muut eivät ole. Tiet saaristoon ja saaristosta pois ovat tukkoisimpia yleensä perjantaisin ja sunnuntaisin, jolloin matkailijoiden lisäksi useat mökkiläiset ovat liikenteessä.

Myös juhannuksena Saariston rengastiellä on paljon matkaajia. Tänä vuonna jonoja ilmeni aaton aattona, mutta juhannusaatto ja paluuliikenne sunnuntaina sujuivat mallikkaasti. ELY -keskus ja Finnferries pyrkivät ennakoimaan ruuhkahuiput ja ajamaan silloin lisäkalustolla jonojen välttämiseksi.

Poikkeukset lauttaliikenteessä

Välillä voin käydä niin onnettomasti, että liikenteessä ajava lautta syystä tai toisesta hajoaa. Lautat pyritään aina korjaamaan pika pikaa paikan päällä, mutta välillä ongelma on sellainen, että joudutaan ottamaan varalautta käyttöön. Tällaisissa ongelmatilanteissa ruuhkia voi muodostua, mutta kärsivällisyydellä (ja eväillä) näistäkin selviää. Lauttahenkilökunta tekee aina kaikkensa ja joustaa vuoroissa, jotta matkaa voitaisiin jatkaa mahdollisimman nopeasti. Minusta Finferries tarjoaa kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoista palvelua matkalaisille. ❤️ Mahdollisia häiriötiedotteita pääsee katsomaan Finferriesin nettisivuilta ko. reitin tai Ajankohtaista- osion kohdalta.

”Olen monesti kiittänyt mielessäni, että Pikku Kakkonen on suorastaan Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen ohjelma!”

5. KÄY VESSASSA LÄHTIÄISIKSI

Ennen matkaan lähtöä kannattaa aina käydä vessassa. Osalla lautoista on yleisövessat, mutta niihin voi olla tunkua ja koska ylitykset ovat usein verrattain lyhyitä, ei vessajonossa ehdi kovin kauaa seisoa.

Useimmissa lauttarannoissa on myös ilmaiset yleisövessat, mutta valitettavasti monien kunto on aivan karmiva. Huoltoasemiakaan ei reitin varrelta kovin montaa löydy, (tankkauspisteitä kyllä löytyy useampia). Vessoja saisi minusta olla enemmän niin, että jokaisessa lauttarannassa olisi ainakin yksi siisti Bajamaja tms. Tämä vessa-case on ehkä suurin miinus koko Saariston rengastiellä. Onneksi matkalla on myös paljon kahviloita ja ravintoloita, joissa maksaville asiakkaille on asiakasvessat käytettävissä.

6. OTA RIITTÄVÄSTI VIIHDETTÄ MUKAAN

Olen reissannut saaristossa lasteni kanssa paljon ihan heidän syntymästään asti. Neljän vuoden kokemuksella vinkkaan, että on parempi ottaa liikaa viihdykkeitä mukaan kuin liian vähän. Meillä toimii parhaiten lastenlaulut cd:ltä tai bluetoothilla autoradiosta. Lisäksi tiukoissa paikoissa lapsille laitetaan takapenkin keskiosaan iPadi ja sieltä tulemaan Pikku Kakkonen tai jokin lasten elokuva. Myös Pikku Kakkosen sovelluksessa olevat pelit ja kuunnelmat ovat nyt leikki-ikäisten suosiossa. Olen monesti kiittänyt mielessäni, että Pikku Kakkonen on suorastaan Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen ohjelma! Ja miten ihmeessä ennen pärjättiinkään ilman sähköisiä apuvälineitä? 😉 Sitten muistan omasta lapsuudesta paristokäyttöisen radion, josta aina mökkimatkoilla kuuntelin onnellisena c-kaseteilta musiikkia, etenkin Dingoa.

Nyt kun lapset ovat vähän kasvaneet voi takapenkille antaa jo lukemistakin kuten Aku Ankkoja ja lastenkirjoja. Takapenkkiläiset voivat myös pelata pelejä. Meillä osataan jo Kivi, paperi, sakset- leikki ja Mitä tehtäis, sika pestäis- loruttelu. Ja ainahan voi laulaa… …ja kilpailla siitä kuka laulaa lujimpaa.

Silloin kun itse saan ajella ilman kyytiläisiä, nautiskelen hyvästä musiikista tai jännittävistä äänikirjoista, joita kulutan muutenkin paljon. Myös ihan vain hiljaisuus tai radion kuuntelu on välillä rentouttavaa, koska kuitenkin saa nauttia upeista maisemista. Taidankin kirjoittaa toiseen postaukseen vinkkejä Saariston rengastiellä ajelemiseen sopivista erityisen hyvistä musiikkikappaleista.

Turvallista ja mukavaa matkaa Saariston rengastiellä!

Saariston rengastie 2019- ja eikun reissuun!

Tervehdys Turun saaristosta!

***************

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *