Saariston rengastie 2020 -Rakastu Houtskariin!

Tänään ajattelin kirjoittaa teille vähän Saariston rengastien 2020 -tilanteesta sekä tarjota kivoja omaan kokemukseeni perustuvia matkailuvinkkejä Houtskarista. Tule ja rakastu Houtskariin!

Saariston rengastie avattiin tänä kesänä ”jo” 1.6.2020, vaikka korona onkin melkoisesti sekoittanut yhteiskuntaamme ja normaaleja aikatauluja. Saariston yrittäjät ovat varmasti olleet helisemässä rajoitusten ja koronan ennustamattomuuden kanssa samalla kun on pitänyt miettiä esimerkiksi kesätyöntekijöiden rekrytoimista. Mutta nyt, suurin osa paikoista on saatu auki ja turisteja virtaa aivan jatkuvana virtana saaristoon. Valitettavasti kuitenkin joitakin perinteisiä kesätapahtumia kuten esimerkiksi Houtskari -päivät (ohjelmassa mm. musiikkia, soutua, perinnepurjehdusta ja muuta markkinahumua) sekä Crazy Raft Race -tapahtuma (kilpaillaan siitä kenellä on hauskin ja nopein itse rakennettu moottoriton lautta) jouduttiin tänä vuonna perumaan.

MITÄ TARKOITTAA SAARISTON RENGASTIEN AVAAMINEN?

Saariston rengastien avaaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Houtskarin Mossalan ja Iniön välillä liikennöivä yhteysalus Antonia aloittaa päivittäisen liikenteensä ja rengastien varrella olevat paikalliset ravintolat ja majoituspaikat pitävät ovensa pääsääntöisesti auki. Vaikka koronasta on ollut etupäässä huolta ja murhetta, on siitä jotain hyvääkin seurannut. Saariston rengastie on nimittäin tänä kesänä pidentänyt aukioloaikaansa kolmelle syyskuun viikonlopulle eli pe-su 4.-6.9., 11.-13.9. ja 18.-20.9. Lisäksi reitti on normaalisti auki päivittäin sunnuntaihin 30.8.2020 asti. Tämä on ihan huippua matkailijoiden osalta, sillä elokuun lopussa ja syyskuussa täällä on yleensä ihanat ilmat ja usein jopa intiaanikesä. Meri on lämmennyt lämpimimmilleen ja pimenevät illat tuovat erityistä tunnelmaa sirittävine heinäsirkkoineen. Tuurilla voi nähdä vaikkapa kiiltomatoja tai tulikärpäsiä. ⚓️☀️

Vielä on vaikea ennakoida ulkomaisten turistien Suomeen tulon mahdollisuutta ja turistimääriä, mutta etelä- ja keskieuroopassa kesälomat ajoittuvat yleensä elo-syyskuulle, jolloin normaaliolosuhteissa Saariston rengastielläkin on nähtävissä paljon ulkomaalaisia matkaajia. Tänä vuonna kotimaisten matkaajien määrä näyttäisi olevan huipussaan ja esimerkiksi vapaita vuokramökkejä ei juuri ole tarjolla. Rengastien yöpymiset kannattaakin suunnitella ja varata tänä kesänä etukäteen. 🏡 Rengastie näyttäytyy parhaimmillaan, kun sitä kiertää rauhaisaa tahtia paikkoihin tutustuen ja matkalla yöpyen. Suositus yöpymisille rengastiestä nauttimiseksi on 2-5 yötä. Yhdellä yöpymisellä reitti menee helposti läpiajamiseksi, koska reitin lauttaylityksetkin (8-9kpl) vievät oman aikansa ja nyt vielä erityisesti, koska liikenteessä on ennätyksellisen paljon matkaajia.

Ulkomaisten turistien näkökulmasta Saariston rengastien aukioloajan pidentäminen on erityisen tervetullutta ja kyllä sitä kotimaiset matkailijatkin ovat toivoneet jo kauan. Lisäksi Saariston rengastien varsilla sijaitsevien yritysten toiminnot ovat paitsi turistien niin myös kesä- ja osavuosiasukkaidenkin käytössä ja siksi pidennetyt aukioloajat ovat myös tältä kantilta toivottuja ja tarpeellisia.

Näkymiä saaristolautan ikkunasta. Rakastu Houtskariin!
Näkymiä saaristolautan ikkunasta

RAKASTU HOUTSKARIIN! ♥️ MATKAILUVINKKEJÄ HOUTSKARISSA

Haluan tässä kirjoituksessa vielä nostaa esiin kivoja matkailuvinkkejä Houtskarista, koska vietämme täällä itse eniten aikaa ja käytämme paikallisia palveluita. Onko teillä jotain lempparijuttuja, jotka kuuluu Houtskarin tai Saariston rengastien pakollisiin kesätekemisiin? Kuulisin mielelläni teidän ajatuksianne ja vinkkejänne. Yritän myöhemmin kirjoitella myös esimerkiksi Korppoon, Nauvon ja Iniön kivoja kesätärppejä. Saariston rengastien varrella riittää nähtävää ja koettavaa vaikka millä mitalla vaikkapa joka kesälle, jos vain malttaa keskittyä reitin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tule ja rakastu Houtskariin! Sitten itse tärppeihin.

Viihtyisää yöpymistä Houtskarissa tarjoaa tänä kesänä (yksityisten vuokramökkien lisäksi):

  • Hyppeis Värdshus -hotelli ihanassa saaristolaismiljössä vanhassa kansakoulussa sekä
  • Mossalan Lomakylä (Mossala Island Resort), jossa voi yöpyä mökeissä tai asuntoautolla näppärästi karavaanari -alueella. Retkeilijöillekin on oma teltta-alueensa.

Ravintolapalveluja ja ihania herkkuja tarjoavat puolestaan:

  • Grillcafé Skagen, jossa nautitaan saariston parhaat hampurilaiset (minimega on taivaallinen!) ja esimerkiksi ihania saaristolaislautasia. Skagen sijaitsee Näsbyn vierasvenesataman yhteydessä.
  • Hyppeis Värdshus, jossa voi nauttia tunnelmallista fine diningia vaihtuvan á la carte -menun ja kuuluisien huippukokkien toteuttamana. Ravintolaan pääsee sekä veneellä että autolla.
  • Houtskärs Gästgifveristä (löytyy Facebookista) Näsbyn ydinkeskustassa saa hyvää lounasta ja maistuvat pizzat vaikka mukaan otettuna. Myös pitopalvelu on käytettävissä.
  • Slingrande Anka restaurant & pub (löytyy Facebookista) tarjoaa kattavan kesämenun ja laajan juomatarjonnan. Ravintola sijaitsee Björkön puolella Mossalaan kulkevan lautan tuntumassa.
  • Mossalan lomakeskuksen menu palvelee monenlaisessa nälässä ja kesäviikonloppuisin usein live-musiikin tahdittamana. Lisäksi keväällä ja syksyllä järjestettävä Fläsk och Päron – tapahtuma (eli possua ja pottua) on myös hauska ja herkullinen kokemus.

Sitten kun majoitus on kunnossa, eikä nälkä kurni suonissa, jää sopivasti aikaa tutustua myös paikallisiin nähtävyyksiin, joita edustavat esimerkiksi:

  • Houtskarin puuristikirkko ja kulttuuripolku merenrannalla Näsbyssä
  • Taiteilija Reima Nurmikon kolmemetrinen haahka-veistos kelluu meressä Näsbyssä
  • Isakssonin maatilapuoti Medelbyssä (Isaksson’s Gårdsbutik -löytyy Facebookista)
  • Borgbergetin näköalatorni Hyppeisissä ja/tai Mossalan näköalatorni saariston lomakeskuksessa
  • Ihanat saaristokylät ja kauniit bussipysäkit (esim. Hönsnäs, Kivimo ja Björkö)

Tämmöisiä ajatuksia ja matkailuvinkkejä oli tällä kertaa mielessä. Aurinkoista kesää! Nähdään Houtskarissa!🍒🦋🛥⛱

Mikä ihmeen Fläsk och Päron -iltama?

Taidetta Houtskarissa: Haahka -veistos

Tervehdys Turun saaristosta!

Hei! Olen Susanna ja kirjoitan teille omiin kokemuksiini perustuvia vinkkejä, ajatuksia ja ideoita kauniista Turun saaristosta etenkin Saariston rengastien käyttäjän ja Houtskarissa paljon aikaa viettävän näkökulmasta. Olen nelikymppinen perheenäiti ja perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi alle kouluikäistä lasta, tyttö ja poika. Vietän perheeni kanssa suunnilleen puolet ajasta Houtskarissa ja puolet pääkaupunkiseudun kupeessa. Olemme siten saaristolaisten näkemyksen mukaan osavuosi-asukkaita. Lapsemme ovat syntymästään asti tottuneet reissaamaan kodin ja saaristokodin väliä ja useimmiten lapset tuntuvatkin olevan kuin Astrid Lindgrenin kirjojen Saariston lapset, tai ehkä pikemminkin Melukylän lapset.

Saariston rengastie on etenkin kesäisin hyvin suosittu matkailureitti, Saariston rengastie, Turun saaristo, Houtskari, Houtskär, Houtskarintie

Houtskari on Turun saaristossa sijaitseva saari, joka sijaitsee Kihdin kupeessa niin kaukana mantereesta ja niin lähellä Ahvenanmaata kuin autolla vain voi maanteitse päästä. Houtskarin (ruotsiksi Houtskär) halki kulkee myös suosittu Saariston rengastie. Saariston rengastie on etenkin kesäisin hyvin suosittu matkailureitti.

Saaristossa on kuitenkin omat kommervenkkinsä ja hyvä tietää juttunsa, joita ei aina osaa etukäteen huomioida. Toivonkin, että blogistani on hyötyä siinä, että pystyt nauttimaan saaristossa matkailusta entistä enemmän. Olethan minuun yhteydessä, jos mieleesi tulee jokin kysymys tai esimerkiksi bloginaihe, josta toivoisit minun kirjoittavan.

Tervetuloa saaristoon!

Susanna